top of page

Tuotteistetun palvelun tunnusmerkit

 

 

Hinta on tuotteistetun palvelun yksi tunnusmerkki, eli palvelulla tulisi olla aina kiinteä hinta. Mikäli palvelun hinta pitää laskea hinnaston avulla, kokonaisuus on luultavasti liian monimutkainen. 

​

Tuotteistamiseen liittyy myös se, että formaatti on toistettavissa päivästä toiseen. Tuotetta pitää tietysti kehittää, mutta hyvin tuotteistetun palvelun pystyy toistamaan vastaavan kaltaisena kerrasta toiseen. Formaatti on ulkoisesti jäykkä, mutta sisäisesti joustava, eli palvelu näyttäytyy asiakkaalle samanlaisena, mutta se voi sisäisesti muuttua.

​

Tuotteistetulla palvelulla on selkeä sisältö, eli tiedetään mitä palveluun kuuluu. Tuotteistettu palvelu on selkeä asiakkaalle, mutta myös henkilökunnalle. Kun henkilökunnalla on selkeät ohjeet, kuten laaditut työohjeet, on helppo tehdä sisäisiä muutoksia, esimerkiksi paikata toista työntekijää. Työntekijöillä on vahva tunne ja varmuutta toiminnassa, kun tiedetään mitä tehdään, ja on selkeät toimintaohjeet. Selkeä formaatti tuottaa myös tasalaatuista palvelua.

 

Suosituimmissa ratkaisuissa on tietysti mukana myös ripaus ”sitä jotain” mitä ei ole kirjoitettu, esimerkiksi lasten huomioiminen, tai ihmisten persoona. 

​

​

bottom of page